perjantai 12. helmikuuta 2016

Terveisiä töistä!

Kuulumisia Virtasten työharjoittelusta. Osalla Virtasista on työpaikalla ohjaamassa lähihoitaja- tai nuvaopiskelija.  Mennään asiaan:)

J.H bussifirmalla: Olen siivonnut bussin. Rekalla vienyt tavaraa. Laatikoita pannut yhteen, olin yksin. Meinaa kunto loppua. Siivosin torstaina yhden bussin. Moppasin lattioita. Toimintakeskuksessa olin iltapäivät. Olin kokouksessa toimintakeskuksessa. Pidettiin hiljainen hetki. Pitkiä päiviä, mutta menen töihin ihan hyvällä mielellä.

K.K huoltoasemalla: Mulla menee lujaa nyt. Voi taivaan talikynttilät, apua. Maanantaina pyyhin pöytiä. Tiistaina lakaisin. Olin keittiössä niitä astioita laittamassa kärryyn ja salin puolelle. Pesin rautaharjalla lihapatoja ja laitoin astioita kärryyn ja tiskikoneeseen. Maanantaina tarjottiin kahvit, sitten söin kotona välipalan. Tsemppaan vielä keskittymisen kanssa. Toimintakeskuksessa (aampäivisin) meillä oli lauluhetki ruokailuun asti. Tiistaina meillä oli laskiaisrieha. Sain mitalin. Soten oppilaat piti sen. Se jatkui vielä, kun lähdin töihin. Keskiviikkona oli se maalaus. Torstaina puhuttiin 112- päivästä. Ja sellainen sääntö on, ettei saa mennä toisten osastoille. Laulettiin eilen niitä rippikoululauluja (virsiä).
S.K: K.K on hoitanut hommansa hienosti. Mitä tutummaksi homma tulee sen paremmin se luistaa.

J.M kaupassa: Järjestelin hyllyjä. Pyyhin pölyjäkin. Sitten olen imuroinutkin. Sitten on se kuorman täyttäminen hyllyille. Olen työpaikassa yksin. Sitten pyydän apuakin, tulkaa auttaan, jos tarvin. Sitten olen iltapäivät toimintakeskuksessa. Siellä oli valkoinen huone. Sitten otin astioita koneesta. Siellä oli paljon ystäviä. Sitten kävin kahvilassa. Siellä oli pullaa. Tykkään olla työharjoittelussa.

J.A kaupassa: Järjestelin hyllyjä K-Marketissa, kahvipaketti, hyllyjä, teetä, muroja, pullo, jaffa iso, mehu, tonnikala, makarooni, spagetteja, keksejä, huuhteluainetta, pulveri. Siellä on P., takahuone. K-Marketissa on kivaa. Yksin siellä. Iltapäivisin opistolla leipoo kinkkupiirakka, kivaa. Teatterissa kivaa. Istuin S:n vieressä. Kävin kodalla paistoin karkkia, oli huumoria.
B.T: J.K on tehnyt hyvin yksin töitä. Ei ole tarvinut auttaa J:a. Hyvin itsenäiseti on tehnyt. Joskus tarvii käydä sanomassa, että voi mennä seuraavaan hyllyyn (järjestelemään).

J.V kaupassa: Hyvä viikko on ollut. Olen työharjoittelussa siellä kaupassa. Mukavia päiviä on ollut. Olen tykännyt olla työpaikalla. Olen laittanut pahveja ja pulloja koneeseen, kahvit, makaroonit hyllyyn, vessapaperit ja tullut pois. Puolet ajasta oli koulua; kauppaa ja koulua. Ystävänpäivätansseihin tehtiin kakkua. Mekin saatiiin syödä kakkua välipalalla.
S.M: J on pystynyt itsenäisesti tekemään hommia. On kuunnellut ohjeet kaupan työntekijöiltä ja pystyy käyttämään oppimiaan asioita hyväksi. Välillä meinaa tulla tauot liian paljon mieleen. Ensi viikolla omatoimista ajan seuraamista enemmän.

M.K kaupassa: Olen järjestellyt hyllyjä. Ja laittanut vessapaperia ja karkkia hyllyyn. Ja vienyt tyhjät pahvilaatikot omalle paikalleen. Ja sitten laitoin keksejä hyllyyn. Laiton kertakäyttölusikoita. Kysyin siltä kauppiaalta, että mihin ne loput pastillit laitetaan. Sitten kun ei ollut hommia, menin rohkeasti kysymään mitä pitää tehdä. Purkasin kuormia. Mitään en ole jättänyt kesken. Rohkeasti vaan menen kysymään, ei tarvi ujostella. Iltapäivällä opistolla tehtiin kysymyksiä peliin.
B.T: M on ollut paljon rohkeampi kuin viime kerralla. Ensi viikon tavoitteena voisi olla se, että M. kysyy apua suoraan kaupantyöntekijöiltä. On mennyt tosi hyvin, on tehnyt kaikki mitä on pyydetty. M voisi olla hyvinkin yksin kaupassa.

H.S pyöräliikkeessä: Haasteellista oli, että yksin piti tehdä asennustöitä. Sitten kun yhden homman sai tehtyä niin kävin kysymässä neuvoa seuraavaan työhön. Asensin lokasuojia, pumppuja vein yläkertaan, koukkuihin tavararoita, asennettiin lukkoja pyöriin, tyhjiä laatikoita ja pyöriä vietiin ulos,  rakensin kuntopyörää. Työnantajalla oli yhtenä päivänä tarjolla kahvia, tuli vähän maistettua kahvia. Kun oli jano, join vähän vettä vesipullosta. Töitä piisas, ei siinä ainakaan kyllästynyt. Huolehdin itse aikataulun. Sanon, että mun pitää lähteä syömään, vähän pidän lepotaukoa ja menen jatkamaan hommia. Meillä oli muistihäiriöitä työnantajan kanssa, kun kumpikaan ei muistanut kuinka monta tuntia pitää olla töissä. Siinä tuli oikosulkua meille. Nyt muistan. Haasteellista oli se, kun piti asentaa niitä lokasuojia. Ei oikein tiennyt miten päin niitä kiinnittää. Se vähän näytti miten päin ne pitää asentaa. Kyllä ne tuli kaikki lokasuojat asennettua mitkä pitikin. Olen ollut aika poikki työpäivän jälkeen.

S.T kampaamossa: En mennytkään heti töihin aamusta, vaan riisuin ulkovaatteet pois päältä. Sitten ruvettiin töihin. Lajittelin papiljotteja, värjäsin sen mallinuken hiukset, laitoin työntekijän hiukset. Ensi föönäsin ja sitten käänsin ilmakihartimella rullalle. Lajittelin lehtiä. Sitten otin mehua ja jatkoin taas töitä. Sitten käytiin toimintakeskuksessa syömässä. Ruuan jälkeen käyn tauolla pohjoisen työpisteellä. Sitten menen takaisin etelän työpisteelle ja sitten menen kotia. Työ on sujunut hyvin tähänkin asti. Menee oikeen hyvin. Ja hyvin on toimitettu.
H.K: Ensimmäinen päivä meni siihen, että tutustuttiin työpaikkaan. Ohjaan tarvittaessa ja olen läsnä siellä, mutta yritän tehdä itseni hyödyttömäksi, jotta S. tekisi työn mahdollisimman itsenäisesti. Enemmän muistutan S. kellosta ja ajankulusta, mitä tapahtuu milloinkin. Ensi viikoksi tein työaikataulun S:lle tueksi.

Työharjoittelu jatkuu vielä kaksi viikkoa ja päättyy talvilomaan. Juhlitaan täällä opistolla kuitenkin 16.2 ystävänpäivätanssiaiset.

Työn iloa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti