perjantai 22. marraskuuta 2013

Virtasten työharjaviikot

Virtaset ovat olleet kaksi viikkoa työharjoittelussa. Tänään on työharjoittelujen viimeinen päivä. Blogia on kirjoittamassa perjantain Virtaset.

T. Virtanen oli st1:lla. "Laitoin likaisia ruoka-astioita koneeseen. Tarjoilin meidän taksikuskille ruuan suoraan pöytään.Kokeilin kananmunien kuorimista ja valmistin ranskalaisia. Kävin  ottamassa pöydistä likaisia kahvikuppeja. Se oli kivaa työtä. Olen tyytyväinen. Harjoittelu meni hyvin. Olisi ollut vielä kiva jatkaa."

H. Virtanen oli S-marketissa. "Menin aamulla sinne työpaikalle. Laitoin koneeseen pahvilaatikoita ja muoveja. Kuuntelin, mitä ohjaaja sanoo. Oli tauko ja omat eväät. Eilen pinosin porkkanapusseja. Oli mukavaa, uutta kokemusta. Eilen kameralla otettiin kuvia. Iltapäivisin leivoin opistolla välipaloja muille Virtasille. Oli hyvää huumoria ja juttuja ja välipaloistakin tuli hyvämieli. Tykkäsin."

J. Virtanen oli pyöräliikkeessä. "Ensin menin sinne, oli pieni kahvitauko ja sitten työt alkoivat. Menin varaston puolelle ja hoidin pyörien päältä muovit ja pahvit irrotin. Seuraavana päivänä työpaikkaohjaajan kanssa siivottiiin toimistotila tärkeysjärjestykseen. Sitten vein pahvit toimistotilasta ulos ja sitten oli pieni tauko. Kuntolaitteella vähän aikaa treenasin. Mulla oli kaksi kaveria siellä, kaksi kissaa. Ne tykkäsi minusta. Oli mahtava fiilis olla työpaikalla ohjaajan ja poikien kanssa. Kuusi pyörää putsasin. Viimeisenä päivänä juotiin munkkikahvit. Tämä oli aivan mahtava juttu minulle. Olen nyt onnellinen. Kiitoksia."

L. Virtanen oli K-marketissa." Oli ihan mukava mennä sinne töihin. Laitoin karkkeja ja keksejä hyllyyn, ja vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita. Laiton mehujakin hyllyyn. Meni mehukanisteri rikki pohjasta. Menin sanomaan heti työpaikkaohjaajalle, että nyt on käynyt vahinko. Sitten hain mopin ja ämpärin ja pesin sen pois, oli tahmeeta. Työpaikkaohjaaja sanoi, ettei haittaa. Vein pahvitkin pois. Jäi hyvä mieli työharjoittelusta."

M. Virtanen oli S-marketissa. "Hyllytin tavaroita. Purin kuormaa. Töitä oli riittävästi. Oli hyvä kokemus."

S. Virtanen oli opistolla. "Minä tein kotitaloudessa välipaloja Virtasille. Hain välipalaan tarvittavat aineet kaupasta ja opiston keittiöltä. Söimme välipalan aina  klo. 14.00 työpäivän jälkeen." 

Virtasten mukana on ollut viisi viikkoa lähihoitajaopiskelija Emma. Tänään on hänen viimeinen päivänsä.
"Mulla on ollut tosi mukavaa. Kaikki Virtaset on olleet tosi ystävällisiä ja ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Tulee ikävä teitä kaikkia." H. Virtasen mielestä oli mukavaa, että opiskelija oli ohjaamassa häntä kaupassa.  Virtasten mielestä Emma on mukava. On mukavaa, että Emma on ollut meidän mukana. Emma on tärkeä ihminen meille kaikille.

Myös nuva-opiskelija Kirsi on ollut Virtasten mukana nyt kolme viikkoa ja jatkaa meidän kanssamme vielä ensi viikon. "Tähän asti on ollut tosi mukavaa ja uskon, että on jatkossakin." J. Virtanen tuumii, että olet meille mahtava, empaattinen ja kaunis. Muidenkin Virtasten mielestä Kirsi on mukava.

Virtaset kiittää







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti